DISCO ENSEMBLE: The Island Of Disco Ensemble

Arvio julkaistu Soundissa 5/2010.
Kirjoittanut: Eero Kettunen.

Neljännellä albumillaan Disco Ensemble asettaa kyseenalaiseksi vanhan sanonnan, jonka mukaan kukaan ei ole saari. Aikuinen yhtye pärjää täysin omillaan eikä sen tarvitse todistella mitään. Aiempaa tuotantoa vähättelemättä The Island Of Disco Ensemble on sinut tekijänsä kanssa.

Arvio

DISCO ENSEMBLE
The Island Of Disco Ensemble
Fullsteam

Neljännellä albumillaan Disco Ensemble asettaa kyseenalaiseksi vanhan sanonnan, jonka mukaan kukaan ei ole saari. Aikuinen yhtye pärjää täysin omillaan eikä sen tarvitse todistella mitään. Aiempaa tuotantoa vähättelemättä The Island Of Disco Ensemble on sinut tekijänsä kanssa. Se täyttää toiveet julkaisun tasosta ja bändin valitsemasta tiestä.

Ensimmäinen näyte albumilta, helmikuussa ilmestynyt White Flag For Peace -biisi ei kertonut The Island Of Disco Ensemblestä juuri mitään. Lyhyt ja raivokkaaksi yltyvä kappale vaikuttaa lopullisessa kontekstissaan erilaiselta, joskaan ei irralliselta. Seuraava single, pakkomielteinen rakkauslaulu Protector, jatkoi toiseen suuntaan. Levyllä ulottuvuudet ovat sulassa sovussa keskenään ja esimerkiksi mahtipontisuuden ja suoremman mätön suhde pelaa hyvin. Edes Semi Eternal Flame- ja Undo-kappaleiden liittäminen yhteen ei tunnu oudolta ratkaisulta.

Avausraita Bay Of Biscay jää tosin epäonnistuneeksi yritykseksi pyyhkäistä jalat alta heti startissa. Biisi on liian huvittava kokemus niille, jotka saavat jo sen nimestä mieleensä saksalaisen merirosvometallilegenda Running Wildin huomatakseen vain, että tervetuliaisriffi on kuin samaisen bändin pergamenteista modernisoitu. Tarkoituksellisena tämä kunnianosoitus tai vitsi olisi kaukaa haettu ja helposti ohi menevä. Tutun kuuloiset huuto-väliosat eivät muuta kappaletta toimivaksi kärkibiisiksi.

Onneksi seuraavana kuultava Pitch Black Cloud näyttäytyy parhaat päällä. Biisi edustaa kaikkea sitä, mikä Disco Ensemblessä on rakastettavaa, kun tarttuvuus, energisyys ja melodisuus yhdistyvät timanttiseksi kolme ja puoliminuuttiseksi kokonaisuudeksi. Näin albumille menettää sydämensä, mutta onneksi kriittisyyttä ei koetella jatkossakaan. Kymmenen kappaleen joukosta vähäisempi materiaali ei häiritsevästi erotu. Soittopuoli on tuttuun tapaan varmasti hallussa ja etenkin kitaristi Jussi Ylikoski pääsee ajoittain loistamaan. Lasse Kurjen avainlipputunnuksella varustettu tuotanto puolestaan kunnioittaa yhtyettä niin kuin pitääkin.

Disco Ensemble on tunnetuimpia suomalaisyhtyeitä maailmalla, mutta se voisi olla myös kaikkein tunnetuin. Kaupallisen läpimurron lopullinen toteutuminen kansainvälisessä mittakaavassa tuntuu kuitenkin The Island Of Disco Ensemblen edessä merkityksettömältä asialta. Jos ei se muille sattuisikaan kelpaamaan, niin nautitaan ainakin me näin erinomaisella bändillä etuoikeutetut.

Lisää luettavaa