”Teillä on niin monta hyvää syytä olla ylpeitä maastanne”, änkytti tuntemattomaksi jäänyt saksalainen turisti yön pikkutunneilla, ”kuten PISA-menestys, Nokia, Kimi Räikkönen ja Disco Ensemble.” Koskaan aiemmin en ole kuullut Porissa yli vuosikymmen sitten perustettua Disco Ensemblea mainittavan samassa lauseessa Nokian ja Räikkösen kanssa saati hahmottanut sitä Paavo Nurmen ja Sibeliuksen tapaiseksi osaksi kansallisuuden muuttuvaa kuvastoa. Siitä huolimatta Disco Ensemble on ollut ainakin ensialbumi Viper Ethicsin (2003) julkaisusta lähtien yksi harvoista kotimaisista menestyjistä, josta on coolia sanoa pitävänsä. Saksalaisherran huomautus taas käy ymmärrettäväksi, kun muistetaan, että helsinkiläistyneen kvartetin liikkuma-ala ulottuu Suomen ulkopuolelle: First Aid Kitistä (2005) julkaistiin toissa vuonna laajennettu laitos ulkomaita silmällä pitäen, ja Roskildessa sekä Glastonburyssa esiintynyt powerhouse on mahdollista nähdä huhtikuun lopussa mainitun kommentaattorin kotimaassa Helsinki In Berlin -tapahtumassa. Lisäksi yhtye on kiinnitetty heinäkuussa alkavan Warped-kiertueen 16 konserttia käsittävään haaraan Rise Againstin, Pennywisen, Against Me!:n ja The Dillinger Escape Planin kaltaisten kuuluisuuksien kanssa.
Mikä tärkeintä, menestyksen salaisuus on ollut alusta asti laadukas, helppopääsyinen ja riivatun iskukykyinen punkista kasvanut musiikki. First Aid Kitin kuumeisesti odotettu seuraaja näkee päivänvalon toukokuun alussa, ja moni on arvuutellut Bad Luck Charm -singlen julkaisun alla, miltä selkeistä lähtökohdista omaehtoisempiin suuntiin kehittynyt uusi tuotanto kuulostaa. Ensimmäisenä huomion kiinnittää levyn komea kansi, jossa muun muassa harjakatot, vuorenrinne, portti, jalka, portaat ja jokin etäisesti veitseltä näyttävä esine muodostavat ihmisen pään. Vain eläimen jalkaan sulautuva leukaluu ja hiukset ovat tavanomaiset: yhtyeen tulkinta ihmismielestä näyttää lukemattomista toisiinsa kiinnittyvistä sirpaleista koostuvalta, järjestyneeltä kollaasilta. Se kuvastaa hyvin uutta Disco Ensembleä: single alustaakin levyn onnistuneesti esittelemällä kantavan synteettisen äänen ja kenties entistä kurinalaisemman rakenteellisen kehyksen. Määräävä rakenne ei kuitenkaan ole hetkeäkään ristiriidassa yhtyeen suurimman vahvuuden – raivokkaan intensiteetin – kanssa. Pelle Gunnerfeldtin ohjauksessa tuotannon ja sovituksen osalta perin pohjin viimeistellyn Magic Recoveriesin painokas sanoitus ja mielenkiintoiset tekstuurit tuovat kokemukseen kaivattua vaihtelevuutta ja yllätyksellisyyttä. Jos kansi kertoo levystä ja esittäjästä jotain, se todistaa nelikon mielen olevan yhtä aikaa luova sekä selkeästi järjestynyt.
”Ei mitään uutta auringon alla”, voisi pitkäaikainen seuraaja todeta: Magic Recoveries on jälleen julistavaa ja tanssittavaa, räjähtävän energistä, hardcoren kaskeamilla, kartoitetuilla rajamailla kasvanutta tunnepitoista Disco Ensembleä. Se on First Aid Kitin selkeä seuraaja siinäkin mielessä, että yhtyeen alati tunnistettava, omaleimainen soundi on tiivistynyt entisestään. Tässä valossa Jussi Ylikosken paikoin piiskaavasti leikkaava kitara voi soida seuraavassa hetkessä puhtaasti ja muuttua edelleen efektien suodattamiksi äänikerroksiksi, mutta se kiteytyy aina yksisuuntaisiksi iskuiksi. Iskujen tehosta puolet periytyy Lasse Lindforsin (basso) ja Mikko Hakilan (rummut) kiitetyltä rytmiakselilta. Se julistaa sotatilan heti levyn käynnistyessä, ja varmaotteista taustaa vasten Miikka Koiviston antautuvasti repivä laulu raastaa komean koukun alleviivaamalla Worst Night Outilla ja nimeämättömällä 13. kappaleella, ravistelee pianon säestämään väliosaan laskeutuvalla nimiraidalla ja alusta loppuun palavalla Threat Letter Typewriterilla. Odottamattomimmat äänet nelikko esittelee mainitulla Bad Luck Charmilla ja Poltergeistilla, jonka avaa fyysinen, poraava kitara.
Kurinalaisen metodin hallitsemaa Magic Recoveriesia ei rohkene kutsua sen enempää uskaliaaksi kolmanneksi levyksi kuin jyrkäksi suunnanmuutokseksi. Silti aikaisempaa kutsuvamman musiikin jalostaminen laimentamatta sitä liiaksi on hatunnoston arvoinen erävoitto.
