Disco Ensemble tuntuu olleen Soundin erityisessä suojeluksessa, sillä kaikki yhtyeen tähänastiset albumit ovat keränneet neljä tähteä ja vieläpä eri arvioitsijoilta. Mikä vain todistaa sen, että bändi vetoaa musiikillaan hyvin erilaisiin ihmisiin. Se on myös hyvä esimerkki siitä, kuinka muutosten hienovaraisuudesta huolimatta Disco Ensemble ei ole jäänyt paikalleen. Kaikki muutokset eivät jälkikäteen näytä yhtä onnistuneilta ja suomalaisten bändien kansainvälisyyden paine on pahimmillaan kuulunut myös Disco Ensemblen musiikissa liikana puristamisena.
Warriorsin tehtävä etukäteen oli selvä. Sen olisi pakko vedota uusiin kuulijoihin, mutta säilyttää johdonmukainen suhde myös menneisyyteen. Mutkia olisi pakko suoristaa, sillä kyvyillä briljeeraaminen on jo käytetty temppu. Poptäkyjen kylväminen on huomattavasti hankalampaa. Levyn ensimaistiainen ainakin paljasti teorian paikkansapitävyyden. Second Soul väräjää kuin U2:n uudella vuosituhannella syntynyt pikkuveli. Se on biisinä ehkä liiankin härski, mutta asenteen ilmentymänä täydellinen. Nyt on turha nöyristellä.
Aiempiin Disco Ensemble -levyihin nähden varmasti erilaisia arvoja tuottajan toimessaan painottanut Jukka Immonen on tehnyt bändille hyvää, sillä paljon on tiivistetty, alleviivattu ja yksinkertaistettu yhtyeen sielua silti tukahduttamatta. Miikka Koiviston laulusta on metsuroitu pahin ylitulkinta ja kitaristi Jussi Ylikosken tikuttamiselle on asetettu selvä raja. Bändistä ei silti ole epäselvyyttä. Popsensibiliteetti ei ole laimentanut soiton energiatasoa. On helppo kuvitella tämänkin albumin kappaleet keikan adrenaliiniövereiden soundtrackiksi.
Mutta onko niitä hittejä? Ehkä ei ihan pomminvarmaa rallia, joka nostaisi Disco Ensemblen koko kansan artistiksi. Silti Warriorsia kuunnellessa asian murehtiminen olisi silkkaa typeryyttä, sellaista hyväskää albumille on nimittäin tiputeltu heti Intron funkista johtoriffistä lähtien. Välittömästi joukosta erottuvat myös Eartha Kitt ja Spade Is The Anti-Heart, joka vetää samaan nippuun Queens Of The Stone Agen ja Alkaline Trion tavalla, josta molemmat nykykunnossaan olisivat kateellisia.
Magic Recoveries (2008) jäi ensihuuman jälkeen hyllyyn odottamaan aikaa parempaa, eikä Island Of Disco Ensemble (2010) saavuttanut huumaa missään vaiheessa, mutta Warriorsista tarttuu samanlainen poikamainen innostus kuin First Aid Kitista (2005) aikoinaan.
