FLEGMAATIKOT: Läheltä ja kaukaa

Arvio julkaistu Soundissa 02/2001.
Kirjoittanut: Asko Kauppinen.
Flegmaatikot joutui taannoin melkoisen paskanviskonnan kohteeksi kahden sinkkunsa johdosta. Voi kuinka omaperäistä dissata bändiä muutaman näytteen perusteella!

Arvio

FLEGMAATIKOT
Läheltä ja kaukaa
Poko

Flegmaatikot joutui taannoin melkoisen paskanviskonnan kohteeksi kahden sinkkunsa johdosta. Voi kuinka omaperäistä dissata bändiä muutaman näytteen perusteella! Ilmiö ei ole tietenkään uusi. Valittaminen ja päteminen on salettiin turhaa ennen lp:hen tutustumista. Musiikkiin pitää ensi perehtyä, vasta sitten on aika spekuloida ja arvostella.
Yhden kolmasosan Flegmaatikoista muodostaa tuottaja-MC Tiedemies, jonka Premo-tyylinen tuotanto jakaa mielipiteet karusti kahtia. Yhtäläisyydet ovat ajoittain jopa häiritsevästi pinnalla, mikä ei tuo bändille propseja ainakaan yksilöllisyydestä. Toisaalta Tiedemies pilkkoo ansiokkaasti ja harvinaisen hyvällä maulla, joten tuloksena on – jos ei muuta – niin ainakin toimivaa ja viihdyttävää biittiä kertosäe-scratchein.
Jo ensipyörityksellä käy selväksi, että flegmaattiset MC:t ovat pohjimmiltaan oikealla asialla. Läheltä ja kaukaa on selkeästi kollektiivinen ja paikallinen aikaansaannos. Kyynisyydelle ei pitäisi löytyä sijaa. FLG:kin tietää tämän; kuunnelkaapa vaikka Salajuoni. Läheltä ja kaukaa -albumin viehätys piileekin toimivan kokonaisuuden lisäksi nimenomaan asenteessa.
Oli miten oli, turntablisti-MC Leijonamielen, Tiedemiehen ja Spesialistin lyriikat, bragga ja perinteiset tyylit tekevät lp:stä kriitikoille helpon maalin. Linja on paria pohdiskelevampaa träkkiä lukuun ottamatta yksinomaan artikuloitua punch-tykitystä – bostausta – eli materiaalia, jonka varaan harvemmin rakennetaan erikoisia albumeita. Haastavuus korostuu erityisesti Streittii hip hoppii -biisin kohdalla Ezkimon päästessä repimään leipälajissaan. Samalla biisi kuitenkin osoittaa, että FLG on parhaimmillan arvaamattoman potentiaalinen yhdistelmä fiilistä, persoonallisuutta ja huumoria. Heikkouksistaan huolimatta Flegmaatikoissa on selittämätöntä karismaa, rehellisyyttä ja tyyliä; biittien ja riimien luoma tunnelma on kokonaisvaltainen – tässähän maistuu elämä!
Läheltä ja kaukaa on puolin jos toisinkin positiivinen yllätys. Vaikka Flegmaatikot puhuvatkin "yhtä paljon asiaa kuin Juhan Af Grann", on parempi myöntää, että kuolematonkaan kulttuuri ei ole taipumaton – monimuotoisuus on kaunista. FLG on rehellinen ja suomalainen yhdistelmä, joka hakee hiotulle muodolleen vielä sisältöä. 

Lisää luettavaa