FLEGMAATIKOT: Hampuusin päiväkirja

Suomalainen hip hop -kulttuuri elää ja voi hyvin, ja Flegmaatikkojen työnäyte on noin neljästuhannes rap-levy joka tämän vuoden puolella julkaistaan. Mikäpä siinä, kyllähän mukavan rentoa biittiä kuuntelee mielellään.
Tamperelainen Flegmaatikot edustaa sitä koulukuntaa, joka ei ota itseään turhan vakavasti. A.L.K.O (Aina Lähellä Kotioveasi) heittää kortit pöytään heti alussa. Spesialisti, Leijonamieli ja Tiedemies kertovat kuinka viinan ja bissen veto on kova juttu. Kuulijan omasta suhteesta alkoholiin riippuen veto on joko hulvattoman hauska ylistys ördäämiselle tai vaihtoehtoisesti sitten idioottimaista kakaroiden isottelua. Feimii kertoo kaverusten yöllisestä bombausreissuista, ja siivun taustat ovat koko albumin parhaimmat, mukavan tummasävyiset, mutta silti letkeät. Muutenkin taustat toimivat levyn läpi ihan hienosti, ja aikaakin niiden hiomiseen on selvästi käytetty.
Keitä kunnioitan keitä en sisältää pakolliset dissailut niitä kohtaan, joille rispektiä ei heru. Alkulause, jossa haistatetaan vitut Jyrkille, Radiomafialle ja muille medioille, kertoo ainakin siitä, ettei itsensämyyminen ole Flegmaatikkojen agendassa ensimmäisenä. Pelkkää egobuustausta levy ei kuitenkaan ole: jazzahtava Laiskottelen/Ajattelen muistuttaa ihan ansiokkaasti siitä, ettei aina tarvitse juosta elämässään eteenpäin tuli perseen alla, vaan joskus on osattava rentoutuakin. Ja rakkautta tarvitaan.
Suurin ongelma Hampuusin Päiväkirjassa on sen tavanomaisuus. Biitit ja äijien flow toimivat ihan ongelmattomasti, mutta erityisen mieleenpainuva levy ei kuitenkaan ole. Ehkä näitä on vain tullut kuultua liikaa lähiaikoina.