FRANK TURNER: Tape Deck Heart

FRANK TURNER
Tape Deck Heart
Xtra Mile

Suosion portailla hyvää vauhtia ylöspäin kipittänyt Frank Turner on edennyt aika pitkälle akkariaan rämpyttävästä kiertolaisesta. Tape Deck Heart on vakiintuneen, The Sleeping Soulsiksi nimetyn taustajoukon kanssa tehty bändilevy. Syynsä siihen silti on, että otsikossa on vain artisti itse. Muille ei näkyvää roolia ole jaossa.

Olin jo ehtinyt kyllästyä Turnerin karuihin folkpunk-balladeihin, jotka pahimmillaan olivat kuin katusoittajan rimputusta. Nyt tunnen itseni hankalaksi asiakkaaksi, kun viime levyllä (England Keep My Bones, 2011) tonttia vallanneet bändisovitukset ovat entistäkin isommassa osassa eivätkä nekään vaikuta luonnollisilta. Falskiksi syyttäminen on ehkä turhan rajua, mutta joku tässä nyt haiskahtaa. Uskottavaksi kansanmieheksi Turnerilla on välillä liikaa sormenheristelyä ja vääränlaista omanarvontuntoa, joka nostaa hänet kuulijoidensa yläpuolelle.

Elämänmakuiseksi Tape Deck Heart on aavistuksen yksitotinen levy. Losing Daysin mandoliinin helinä on silkkaa R.E.M.:iä ja Plain Sailing Weatherin hengennostatus tulee karmit kaulassa sisään. Siihen ne riemunaiheet tylsäksi ja tasapaksuksi jäävällä levyllä tyssäävätkin. Henkilökohtaiseksi tarkoitettu musiikki ei kosketa. Levellersiä on pilkattu ties miksi hipeiksi, mutta heillä sentään tällainen koko kansan ymmärrettävä folkrock kosketti huononakin päivänä.