FU MANCHU: Go For It… Live!

FU MANCHU
Go For It... Live!
SPV

Äkkiseltään ajatus Fu Manchun live-levystä kuulostaa vähintään kummalliselta. Bändi ei suuremmin väritä biisiensä lavaversioita ja paikan päällä koettu setti tuntui toki asialliselta, muttei mitenkään elämää suuremmalta kokemukselta. Samoin paikallaan flegmaattisesti jököttävän Scott Hillin ja kumppaneiden nimittäminen karismaattisiksi lavaesiintyjiksi vaatii paljon hyvää tahtoa. Mutta kummasti vain Go For It… Live! -tupla rullaa ja todistaa, että Fu Manchun pitkäksi venähtäneellä uralla löytyy jo muutamia oikeita keikkabravuureita olennaisimpana näistä yhtyeen tavaramerkiksi noussut jytäversio Blue Öyster Cultin Godzillasta.

Suomessakin viime vuoden huhtikuussa koukanneelta Euroopan kiertueelta tallennettu Go For It… Live! keskittyy luonnollisesti kahden viime albumin materiaaliin, mutta tupla-formaatti takaa tilaa myös vanhemmalle roinalle. Ensilevyjen paikoin tahmainenkin raskassoutuisuus on vuosien hiomisen myötä karsittu täysin minimiin eikä puolentoista tunnin aikana löydy oikeastaan yhtään notkahdusta, mikä on liki käsittämätön saavutus.

Ja niin kuin kollega Mattila California Crossingin arviossa tämän aviisin sivuilla reilu vuosi sitten mainitsi, Fu Manchussa kiteytyy amerikkalaisen mentaliteetin parhaimmat puolet. Jos pitää rockin soittamista, kaljan juomista ja surffausta elämänsä keskipisteinä, ei tarvitse välittää elämän nurjista puolista. Tuo vilpitön välinpitämättömyys ja hölmöys välittyy livelevyltä vielä studioalbumeitakin paremmin. Typerät rumpu- ja bassosoolot hymyilyttävät yhä ja Hang Onin ja King Of The Roadin kertosäesloganeiden tekee mieli yhtyä joka ikinen kerta.