FU MANCHU: We Must Obey

FU MANCHU
We Must Obey
Century Media

Fu Manchun kaveruksia on totuttu pitämään suruttomina, jopa slacker-filosofiaan taipuvaisina elämäntapahengailijoina, joita eivät tavallisen elämän murheet paljon paina. Aivan kuten bändin kotipaikasta Orange Countysta kertovassa tv-sarjasta olemme saaneet nähdä, kaikki on hyvin niin kauan kuin surffaamiseen kelpaavia aaltoja ja bileitä riittää.

Niinpä onkin yllättävää kuulla Fu Manchu näin vihaisena. Tietyllä tapaa vanhan jenkkipunkin perintö on kytenyt bändin päämäärätietoisesti rullaavilla levyillä, mutta riffivetoisuus ja leppoisuus ovat kuitenkin olleet sille leimaa-antavampia piirteitä. We Must Obey on Fu Manchun asteikolla melkoinen irtiotto. Between The Lines on puhdasverista hardcorea, vaikka Fu-filtterin läpi sekin on myllytetty. Shake It Loose puolestaan yltyy jopa tarkastelemaan psykedelisia ulottuvuuksia ja mukaan mahtuu tietysti tarttuva lainakappale, joka tällä kertaa on Carsin Moving In Stereo.

Levyhyllyssä naavaa kasvavan Start The Machinen (2004) jatkeeksi We Must Obey on kiinnostava, erilainenkin Fu Manchu -levy. Yhtyeen klassisiin levytyksiin verrattuna se kuitenkin kärsii mukaansa tempaavien biisien ja selkeän johtoajatuksen puutteesta.