FUN LOVIN´ CRIMINALS: Loco

Viihdyttävää aulamusiikkia tarjonneen Mimosa-albumin jälkeen Huey vakuutti, että Fun Lovin' Criminalsissa pesii geeni, joka vaatii heitä tekemään taustamusiikkia tienvarsimotellien asukkaille. Geeni on epäilemättä väistyvä, sillä Huey ja kumppanit palaavat Loco-levyllä takaisin liikeasioihin laiskanpulskean hip hop -cocktailin avulla.
New Yorkin kaduilta oppinsa hakeneet kaverit eivät ole tottuneet kiertelemään ja kaartelemaan asian ympärillä vaan täräyttävät suoraan asian ytimeen. Jos aikoo saada sanottavansa läpi kolmessa minuutissa, ei voi virittää kitaraa viittä minuuttia ja kutsua sitä muka sooloksi. Lyhyet kappaleet ovat Fun Lovin' Criminalsin valtti. Näppärä hokema selkärangaksi, hieman lihaa luiden ympärille ja rivakka hyppäys seuraavan aiheen ja tyylin pariin.
Fun Lovin' Criminalsin hip hop -hittien putkea jatkaa Locolla keinuva, latino-soulia tulviva nimikappale, joka on ehtinyt puskea esiin radioiden kautta. Mutta FLC ei jää vain hip hop -pastissiksi, sillä eri tyylit vilistävät korvissa musiikin edetessä. Locon aloittaa ryhdikäs glam rock -jytä (Where The Bums Go), joka heijastelee New York Dollsin suuntaan. Tukevan rockin ohella FLC liikkuu luontevasti, mutta pilke silmäkulmassa hitaan kantribluesin (She's My Friend), 70-lukuisen hip hop -diskon (Bump), tarkoituksellisen jäykän ja svengaamattoman funkin (The Biz) sekä räyhäkantrin (Dickholder) parissa. Nimeämätön bonuskappale hakkaa häpeämättömästi 80-luvun old school -tyylistä rytmikonebiittiä ja hokee osuvasti: "Kill a bad guy, don't ask why!" Aika velikultia.