Innocence & Decadence -albumin (2015) jälkeen Graveyard ehdittiin jo laskea haudan lepoon, mutta se nousi kuitenkin varsin pian kuolleista uuden rumpalin tahdittamana. Ylösnousemuksen ja paluun sinetöi nyt uusi pitkäsoitto Peace.
Ruotsalaisyhtyeen tyylikäs ja reipas ote retroon bluesrokkiin ei ole pienistä vaikeuksista huolimatta onneksi kadonnut mihinkään, vaan soundaa mukavan pirteältä vielä viidennellä albumillaankin. Tuottaja Chips Kiesbye on sanonut halunneensa taltioida levylle nimenomaan bändin keikoilta tuttua energiaa, mikä on Graveyardin tapauksessa järkevä ratkaisu.
Palikat ovat niin sanotusti kohdallaan eikä levyssä ole mitään vikaa, päin vastoin. Siitä huolimatta Peace ei aiheuta niin voimakkaita väristyksiä kuin ehkä toivoisi ja haluaisi. Osoittaa se sentään, ettei tatsi ole ainakaan kadonnut minnekään eikä taso ainakaan lähtenyt laskusuuntaan. Parhaimmillaan fuzzkitaroiden pörinä kutittelee ja lämmittää todella mukavasti, mutta ei missään vaiheessa aivan orgasmiin saakka.
Pettyä ei missään nimessä kuitenkaan tarvitse ja keikoilla nämäkin viisut lähtevät varmasti liitoon vielä komeammin.
