Ihsahn kallistui edellisellä levyllään (angL, 2008) progeilun suuntaan ja nyt miehen ilmaisu jäntevöityy entisestään. Afterilta voi löytää tiettyjä samankaltaisuuksia Anatheman ja Katatonian kanssa, joiden kautta päästään Pink Floydiin. Sointumaalailussa on voimaa ja paikoin mausteena käytetty saksofoni antaa pikantin säväyksen.
Niin lennokkaasti kuin Ihsahn visioitaan esitteleekin, ei hän saa täysin puhtaita papereita. Kokonaisuus voisi olla piirun verran ytimekkäämpikin, sillä ajatus alkaa välillä harhailla. Toinenkin ääripää löytyy, sillä välillä äänimaalailu piirtää huikeita mielenmaisemia. Varsinkin puhtaan laulun käyttö tuo sävellyksiin tärkeitä jännitteitä, mutta kun musiikki kääntyy voimallisemmin blackin maaperälle, tunnelma hiipuu.
Levy on silti rakennettu oivallisesti. Se kasvaa vähitellen kohti kymmenminuuttista Undercurrentia, joka on kiekon ehdoton kulmakivi, ja jäähdyttely suoritetaan taiten kohti puhdistavaa päätösraitaa On The Shores, jolla silläkin on mittaa pikkuisen päälle kymmenen minuuttia.
Harhapoluista huolimatta After on pätevää jälkeä ja mitä ilmeisimmin jättää vielä muutamia valtteja Ihsahnin hihaan.
