Das Seelenbrechen on jo viides soololevy Ihsahnilta Peccatum-lättyjen jatkoksi. Emperor-maestro nykii albumilla mattoa metallifanien jalkojen alta pitkäksi käyvän viisikymmenminuuttisen ajan. Ainoastaan tekotaiteelle altistumattomat voivat pitää kokonaisuutta täysimittaisesti kiehtovana.
Esimerkiksi Rec-biisillä Ihsahn raottaa verhoa Scott Walkerin maailmaan, mutta yrittäessään edetä sitä kohti mies kompastuu omiin jalkoihinsa. Kappaleet kuten Tacit 2 ja See jäävät pelkän sekoilun asteelle, kun taas M kuulostaa itsetietoiselta runkkaamiselta. Onneksi saksofoni ei kuitenkaan levyllä enää mainittavasti törähtele.
Avausbiisi Hiberin raskas goottisinfoniaproge kyllä puree, kuten myös varsin mahtipontiseksi kasvava Regen. NaCl-kappaleen hyppäys ilmavampiin tunnelmiin tapahtuu vaivattomasti, ja vielä Pulsen konepoppikin menettelee. Albumin loppupuolta leimaa ideapuolen köyhyys ja eksyminen korkeataiteen läpiluentaan. Liian usein Ihsahn tuntuu harhailevan vieraalla maaperällä ilman käsitystä päämäärästään.
Improvisaation kyllästämä Das Seelenbrechen on Ihsahnin kokeellisin tuotos. Se pitää sisällään joitakin hyviä hetkiä, mutta vähintään yhtä paljon kuuntelukelvotonta materiaalia.
