Black metal -legenda Emperorissa musiikillisen tutkimusmatkansa aloittanut Ihsahn on edennyt soolourallaan kahdeksanteen albumiin. Levy on nimetty tekijänsä mukaan, mikä kertoo sen merkityksestä.
Ihsahn on aina sekoitellut rohkeasti erilaisia elementtejä niin äärimetallin progen kuin popin ja elektronisen musiikin alueilta. Edellislevy Ámrilla (2018) vaaka kallistui ehkä hieman liikaa popin puolelle, mikä söi ilmaisulta terävintä kärkeä. Nyt paino on taas Ihsahnille omimmassa metallisemmassa ja progressiivisemmassa ilmaisussa, tarttuvuutta ja lähestyttävyyttä kuitenkaan unohtamatta.
Tälle levylle Ihsahn on panostanut toden teolla orkestraatioihin. Black metal ja sinfoniaorkesteri ei ole mitenkään epätavallinen yhdistelmä, mutta elokuvamaiset sovitukset ovat ällistyttävän taiten tehtyjä. Tunnelma on välillä eeppinen ja mystinen kuin John Williamsilla tai Howard Shorella, välillä leikittelevä ja hektinen kuin Danny Elfmanilla.
Orkestraatiot seisovat myös täysin omilla jaloillaan ja levystä julkaistaankin kaksi erillistä versiota: metallinen sekä bändisoittimista riisuttu orkesteriversio.
Kertakaikkisen upea ja valloittava teos, joka näyttää Ihsahnin parhaat puolet.
