JOE ALGERI: The Stockholm Years

Arvio julkaistu Soundissa 11/2005.
Kirjoittanut: Jussi Niemi.
Australiasta Skandinaviaan siirtyneen Joe Algerin The Stockholm Years on sellainen suurten markkinavirtojen ulkopuolella siinnyt albumi, jota tulevaisuudessa juhlitaan unohdettuna helmenä. Ellette nyt tuoreeltaan riennä sitä ostamaan, mikä olisi fiksua.

Arvio

JOE ALGERI
The Stockholm Years
Rhythm Barrel

Australiasta Skandinaviaan siirtyneen Joe Algerin The Stockholm Years on sellainen suurten markkinavirtojen ulkopuolella siinnyt albumi, jota tulevaisuudessa juhlitaan unohdettuna helmenä. Ellette nyt tuoreeltaan riennä sitä ostamaan, mikä olisi fiksua.

The Byrds -vaikutteista folkrockia on tehty ennenkin, mutta harvoin näin aseistariisuvalla lämmöllä ja pinnistämättömällä sulokkuudella. Suomalaisessa Ben’s Diapersissakin vaikuttaneesta Algerista pursuaa upeita 12-kielisen Rickenbackerin ja akustisen kitaran sekä pienimuotoisten lauluharmonioiden leimaamia haikeanvaloisia länsirannikkomelodioita kuin sieniä sateella. Joella on niihin täydellisesti sopiva ääni, ja tyylitaju.

Omaa materiaalia täydentävät miellyttävästi Lee Hazlewoodin Sugar Town ja Gene Clarkin Full Circle, joka on 1999 äänitettynä levyn vanhin veto. Ihastuttavasti hengittävä sointi on samalla hyvin intiimi ja hyvin avara. Oivaa apua levyllä antavat Ben’s Diapers, Joen australialaisbändi Jack & The Beanstalk sekä Ruotsin Happydeadmen.

Loppupään akustisemmat kotiäänitykset istuvat studiotöiden jatkoksi saumattomasti. En saa tästä tarpeekseni.

Lisää luettavaa