JOHN FRUSCIANTE: To Record Only Water For Ten Days

Vähintäänkin persoonallisen hörhon maineessa oleva Chili Peppers -kitaristi John Frusciante on sooloillut kolmannen levyllisen verran kaupallista itsemurhaa (Niandra LaDes & Usually Just A T-Shirt ilmestyi 1994 ja Smile From The Streets You Hold 1997). Erikoisen huvittavaa tässä on se, että Warner Bros. -viihdekonserni joutuu poikia miellyyttääkseen julkaisemaan tämänkin lähinnä demolta kuulostavan levyn.
Pääosin akustisen kitaran ja rutisevien rytmikoneiden varaan rakennettu To Record Only Water For Ten Days on villin hiomaton ja välillä vähän kömpelo tekele, mutta samalla se on rehellinen matka todella varjoisille kujille, joista ei yleensä hengissä selvitä. Frusciante selvisi ja kipusi bändinsä kanssa korkeammalle kuin koskaan aiemmin.
Ennen kuin mies ryhtyi kirjoittamaan biisejä, oli hän jo päättänyt levyn nimestä "koska se kuullostaa niin puhdistavalta". Välitöntä tunnelmaa kuvaa osuvasti myös tieto siitä, että Frusciante nauhoitti kasiraiturilleen kaiken eteen tulleen fiilistelyn ja lisäsi jälkikäteen hyvin vähän.
Soololevyllään Frusciantea ei millään tahtoisi uskoa yhden maailman suosituimman bändin kepittäjäksi, sillä äijä tuntuu panttailevan kykyjään ja tyytyy lähinnä kevyeen taustakomppaamiseen. Sähkökitaralla ei näissä kemuissa paljon virkaa ole, mikä tietenkin on pikku harmi. Californication-miljoonamenestykseltä ainoastaan Road Trippin' -biisi saattaisi löytyä tältä levyltä, sekin peruna suussa laulettuna viemäri-versiona. Niin, laulaahan John ei valitettavasti juurikaan osaa, mutta yritäpä itse tekohampaat suussa seitsemän vuoden crack-putken jälkeen. Eikä se edes ole kovin olennaista, sillä vahvoja tarinoita kyllä kuuntelee herkeämättä, kun tietää missä viitekehyksessä liikutaan.
Varsin koskettavaa The First Season -biisiä kuunnellessa sympatiapisteet heruvat jo siitä paatoksesta, jolla mies lauluaan vetää. Tätäkö se sitten on mitä iltäpäivälehdet tuppaavat kutsumaan "rankaksi tilitykseksi"?