JOHN FRUSCIANTE: Shadows Collide With People

Vaikka kitaristi John Frusciante muistuttaa olemukseltaan ja ulosanniltaan yhä lähinnä ikkunaan päistikkaa lennähtänyttä pikkulintua, lataa hän uusimmalla soolollaan pöytään yleisilmeeltään yllättävän rankkaa tavaraa. Esimerkiksi pelin avaava jykevä Carvel voisi olla peräisin miehen emoyhtyeen Red Hot Chili Peppersin levyltä.

Uudenlaisia riskejä ottava Shadows Collide with People tuntuukin suorastaan taivaanlahjalta kaikkien niiden mielestä, jotka olivat jo ehtineet tuskastua Fruscianten pöljiin 1980-lukumuisteloihin ja kokeilevaan folkrokkiin. Tottakai sitä säkättävää 16-osakomppia ja niitä Mellotron-maton päälle soitettuja maailmoja syleileviä hippinuotiokitaroita tarjoillaan nytkin yllin kyllin, mutta enää ilmaisu ei rakennu pelkästään näille vaikutteille. Mistä suurkiitos, sillä niitä kuultiin jo korvat täyteen paitsi kaverin edellisellä soololla To Record Only Water for Ten Days (2001), myös Peppersin toistaiseksi tuoreimmalla albumilla By the Way (2002).

Kaikkiaan Fruscianten neljännellä omalla kokopitkällä on toki hänelle tyypillisesti enemmän jin- kuin jang-energiaa, mutta jonkinlaista uusiin paikkoihin kurottavaa siltaa Shadows Collide with Peoplella selvästi rakennetaan. Vierahilla käyvät paitsi jo edellislevyllä isossa roolissa ollut Josh Klinghoffer, myös Peppersin komppi eli Flea ynnä Chad Smith. Näiden bändikavereidensa toimesta huumeiden parista takaisin elämän puolelle loppuvuodesta 1997 raahattu Frusciante todistaa tällä levyllä, että hän osaa nykyään muutakin kuin vain niin sanotusti kanavoida lävitseen kulkevaa musiikkia.

Liian pitkähän tämäkin 18-raitainen levy vielä on, mutta perusluonteeltaan selvä irtiotto aiemmista pääosin pehmopäisistä laveerauksista.