KAMELOT: Epica

Jos Kamelotin musiikki olisi lohikäärme, sen silmät olisivat smaragdeista, kynnet kultaa ja henkäisy hopeisia miekkoja. Ei löyhkää eikä petollisuutta. Kamelotin pehmeämpisävyinen, sinfoninen power väistää tavanomaisuudet ja seisoo siksi erillään toisiaan kopioivaksi möykyksi muuttuneesta genrestä.

Soundit ovat hiotut ja kiillotetut ja Kamelotiin liittyykin aina hempeyselementti, jonka vuoksi sitä on helppo inhota. Komiikan varjo väijyy lohikäärmettä. Mutta pilkkakirveet kolisevat omille jaloille, koska Kamelot tekee työnsä perusteellisesti ja perustellusti. Sävellykset ovat niin rikkaita, että meinaa välillä naurattaa. Taustat ovat pullollaan erilaisia kuljetuksia, ravakammissakin numeroissa, ilman että biisit vaikuttaisivat äärimmilleen puhalletulta ilmapallolta. Taitavan sävelniekan merkki. Epicalla oli paljon todistettavaa liki täydellisen Karman jälkeen. Pientä kangistumista on tapahtunut, sillä ainakin balladi Wander valuu liian siirappisena, mutta joka tapauksessa tämä on toinen levy peräjälkeen, jonka taso kestää loppuun saakka. Jos joku haaveilee metallioopperan teosta, kannattaa muistaa laulaja Khanin olemassaolo.