KAMELOT: Silverthorn

Arvio julkaistu Soundissa 12/2012.
Kirjoittanut: Marko Säynekoski.

Arvio

KAMELOT
KAMELOT: Silverthorn
SPV

Niin siinä sitten vaan kävi, että laulaja Roy Khan pysyi päätöksessään lähteä Kamelotista. Kamelot on hänen aikanaan tehnyt muutaman täydellisyyttä hipovan levyn, joten luonnollisesti tulevaisuus herätti kysymyksiä. Kamelot katsoi Khanin kotiseuduilta Norjasta vielä idemmäs ja haki uuden laulajansa Ruotsista. Ja kun nyt kuuntelee Tommy Karevikin ääntä, eroa Khaniin ei ensin edes huomaa.

Kun Kamelot on miehistönvaihdoksesta huolimatta saanut infrastruktuurinsa entisenlaiseen kuosiin, sen on ollut helppo jatkaa valitsemallaan tiellä. Kamelot on bändi, joka kypsyy ja kehittyy hyvin hitaasti. Sille ei edes salli radikaaleja muutoksia, koska tällaisenaan bändi tuottaa kaunosieluista metallia, jonka luovuttama enkelten osuus hipaisee gloriallaan myös Silverthornia.

Levy tarjoilee paljon vanhaa ja sopivasti uutta. Toki myös Silverthorn vaikuttaa ensin vyöryvän päälle hyökyaallon tavoin, mutta biisit pystyy jäsentämään nopeasti ja lopputulos on taas kerran huikea. Metallin saralla ei ole montaa bändiä, jotka pystyvät tarjoilemaan yhtä jäntevän kyydin tunteiden vuoristoradalla, johon kuuluvat olennaisena osana ne hurjatkin syöksyt.

Niin tutulta kuin Silverthorn kuulostaakin, se tarjoilee runsain mitoin löytämisen iloa. Näin Kamelot on toiminut ennenkin ja toivottavasti toimii vastakin.

Lisää luettavaa