KAMELOT: Karma

KAMELOT
Karma
Noise

"Vaihtaisiko joku karmansa valtakuntaani?", kyselee onneton kuningas nimibiisillä. Huoli on aiheellinen, sillä Kamelotin lainaaman sananparren mukaan sitä niittää, mitä kylvää. Ja kuningas on tappanut.
Jos edellämainittu viisaus pitää paikkansa, Kamelot voi katsella ympärilleen rauhallisena. Se tuottaa viidennellä levyllään kuulijoille niin paljon mielihyvää, että niittämään päästessään se kohtaa vain positiivisia asioita.
Kamelot on rakentanut musiikkiaan pikkuhiljaa ja parantanut levy levyltä. Karmalla ollaan täydellisyyden lähteillä. Bändi paiskoo huikeita kertosäkeitä, vaikka ei olekaan varsinaisesti kertosäekeskeinen. Biiseissä tapahtuu tärkeitä ja olennaisia asioita koko ajan, eikä aika kulu monen muun bändin tapaan kertohoilauksia odotellessa. Karma on kasattu siten, että taustalta löytyy uutta vähän väliä. Nuottimäärä on valtaisa, muuallakin kuin kirvelevän hyvissä soolo-osuuksissa, mutta päämelodiat kantavat poikkeuksetta loistavasti. Täyteen sulloutunutta fiilistä ei synny. Soundi tosin tuntuu välillä liiankin siloitellulta, mutta biiseissä on riittävästi puhtia pyyhkimään tuollaisilla sivuseikoilla kruunajaissalin lattioita. Kamelot on Karmalla mahtipontinen, senhän osasi arvatakin. Nyt tuo piirre on jalostunut edelleen kuninkaalliseksi. Eikä tällä tarkoiteta bändin imagoa ja levyjen kuvitusta, vaan sitä arvokkuuden ja ainoan oikean totuuden outoa tunnelmaa, jonka totaalinen Karmaan uppoutuminen tuottaa. Totuuden kuvitelma ei ole edes kovin harhainen: esimerkiksi Elizabethilla, kolmen biisin yhteennivotulla teoksella, Kamelot kertoo kreivitär Elizabeth Bathoryn tarinan hieman erilaisessa valossa kuin mihin on metallin parissa totuttu.
On hienoa seurata levyä, jonka ote kestää ja jopa paranee biisien edetessä. Tässä on vaihtoehto niille, jotka ovat kyllästyneet siihen, että cd on käytännössä ohi kolmen ensimmäisen biisin jälkeen. Kamelot on tehnyt parhaan levynsä. Siitä kannattaa vetää oikeat johtopäätökset.