KAMELOT: The Black Halo

Uransa alkuvaiheessa Kamelot ratsasti ritariteemoilla, mutta sittemmin yhtyeen sisällöllinen puoli on kääntynyt sujuvasti filosofisemmille linjoille. Uudella levyllä jatkuu hyvän ja pahan vastakkainasettelu, mutta yhtye on laajentanut aihepiirin koskemaan poliittisia ja uskonnollisia näkökulmia, jotka ovat johtaneet sotiin eri puolilla maailmaa.

Edellisellä Epica-levyllään Kamelot kertoi oman versionsa Goethen Faust-näytelmästä, eli juuri hyvän ja pahan kaksinkamppailusta. Bändi lupaili, että tarina ei jääne yhteen levyyn. Eräässä mielessä The Black Halo onkin jatko-osa Epicalle, vaikka bändi on painottanut, että kyseessä on oma itsenäinen levy.

Mutta selvää on, että Epicaa hallinneet tyylilliset piirteet ovat uudellakin levyllä keskeisessä osassa. Kuten Epica, The Black Halo on enemmänkin teos kuin pelkkä kokoelma taidokkaita heavy-kappaleita. Itämaiset tunnelmat levittäytyvät runsaina yli koko levyn, ja kappaleet ovat erittäin täyteläisiä ja runsaita, mutta sävellysten teemat eivät huku massaan. Bändi kokeilee ansiokkaasti proge-vaikutteilla, joiden koristeellinen asema nivoutuu saumattomaksi osaksi kokonaisuutta.

Kamelotin uusi levy tarjoaa edeltäjiensä tavoin aimo annoksen pureskeltavaa, jos sellaista kaipaa. The Black Halo nimittäin toimii kahdella tasolla. Kappaleiden näennäisesti helppoihin melodioihin on helppo päästä sisälle, mutta biisien monitahoiset sovitukset tarjoavat paljon kiinnekohtia, joihin tarttua. Kamelot on kerännyt mainetta nimenomaan melodioidensa ansiosta, mutta jälleen kerran ne pystyvät hämmästyttämään. Yhtä voimakkaita tuntemuksia herättäviä sävellyksiä, kun ei niin kovin usein kuule.