KLAMYDIA: Zulupohjalta

Arvio julkaistu Soundissa 10/1999.
Kirjoittanut: Antti Luukkanen.
Klamydia on kautta aikain ollut mainettaan kekseliäämpi bändi, mutta kymmenen vuoden taivaltaminen senkin tekemisissä näkyy. Vaikka tempo on pysynyt rivakkana ja vitsit huonoina, jotenkin väsymys Zulupohjalta -levyssäkin paistaa läpi.

Arvio

KLAMYDIA
Zulupohjalta
Kråklund

Klamydia on kautta aikain ollut mainettaan kekseliäämpi bändi, mutta kymmenen vuoden taivaltaminen senkin tekemisissä näkyy. Vaikka tempo on pysynyt rivakkana ja vitsit huonoina, jotenkin väsymys Zulupohjalta -levyssäkin paistaa läpi.
Fiksusti parhaana alkuun sijoitettu nimibiisi taustakööreineen on yllättäen likipitäen punkkia eikä rankassa Hullujen kuninkaassa Vesa Jokisen patemustajärvimäinen örinäkään pahemmin häiritse. Sini Pirjo, Golanin leski on puolestaan juuri niin hyvää huonoa huumoria kuin vain Klamydialta voi odottaa. Mutta sitten alkaa alamäki: Hei hurraa! on kömpelöä d-luokan Eppu Normaalia ja Kriitikossa bändi tietenkin itkee sitä kuinka tyhmiä kaikki ne ovat, jotka eivät ole sen itsensä kanssa samaa mieltä. Enää näennäisesti ajankohtaisen Letoisan Lewinskyn pikkutuhmaan latteuteen puolestaan olisi kyennyt kuka tahansa päivänsä sohvan pohjalta telkkarista elämänsisältönsä ammentava autonasentaja. Joka tietysti biisin kansansuosion selittääkin. Levyn jonkinlainen kiteytys on Peruskunto lymyssä, jossa tuskastellaan sitä kuinka niitä hyviä ralleja ei synny. Nii-in, sen ongelman me olemmekin jo havainneet.
Kannessa on tietenkin isopäisiä ja kumihuulisia neekerihahmoja pillukilpineen.

Lisää luettavaa