LAB: Devil Is A Girl

Helsinkiläinen Lab sai debyyttilevynsä ilmestyttyä niskaansa syytöksiä Garbage-kopionnista, ja osittain aivan aiheesta. Devil Is A Girlin myötä nämä vertaukset jäänevät taka-alalle, mutta pahoja kieliä se tuskin hillitsee, sillä kovin vaikea Labin synteettisestä ja kylmästä tunnelmasta on vieläkään täysin rinnoin nauttia. Lisäksi Labin status haiskahtaa yhä valmiiksi pureskellulta ja näennäisärhäkkään kuoreen väkipakolla sullotulta bändiltä, joka saa pikaiset hyvästit levy-yhtiöltä, jos viimeisin levy viihtyy paremmin kaupan hyllyillä kuin ostajien repuissa. Harmittavinta tässä on, että Labin orastava aggressiivinen potentiaali ei saa lainkaan kaipaamaansa ruokintaa, vaan se pyritään valjastamaan mahdollisimman hyväksyttävään muotoon, kun sille tärkeintä olisi saada alleen lisää tulta ja kierroksia. Paskanviskonnan ja selkäänpuukottamisen sijaan Lab kaipaa rakentavaa kritiikkiä.

Tämän avautumisen jälkeen voikin rauhassa keskittyä Labin hyviin puoliin, sillä niitäkin bändissä on. Materiaalista lähes sataprosenttisesti vastaava Splendid osaa selkeästi koukukkaiden biisien teon ja vokalisti Analta löytyy munaa taatusti enemmän kuin monelta miespuoliselta vastikkeeltaan. Devil Is A Girlin semirokkaavat biisit eivät vain tälläiseen ylettömään revittelyyn rahkeita anna, parhaiten neidon keuhkot tyhjenevät Beat The Boys -radiohitissä ja reippaasti punkahtavassa Ding Dongissa. Hitaammat kappaleet jäävät pahasti näiden energisempien latausten jalkoihin, ehkä pienoista James Bond -tunnelmaa sisältävää Hardcorea lukuun ottamatta.

Devil Is A Girliin on parasta suhtautua ilman sen erikoisempia ennakko-odotuksia. Kun muistaa, että Labin kohdalla ei ole kysymys taiteesta, vaan puhtaista viihteellisistä arvoista ja ainakin livetilanteessa rockin soittamisen hauskuudesta, voi levylle huoletta antaa ympäripyöreät kolme tähteä.