Vasta 21-vuotias Laura Marling julkaisee jo kolmannen albuminsa. Kun Alas, I Cannot Swim -ensilevystä on vasta reilut kolme vuotta, on tahti nykymaailman aikaan hengästyttävä. Studiolevyjä syntyy samaan rytmiin kuin The Smithsillä ennen muinoin.
Toisin kuin luulisi, julkaisujen taso ei kiivaasta aikataulusta ole kärsinyt. Tämä nuori nainen parantaa koko ajan. Sävelkynä on selkeästi saanut rankkuutta ja lihaisuutta, ja laulajana Laura on suorastaan vapautunut kahleista.
Laura Marlingia verrataan usein ja aiheellisesti Joni Mitchelliin, mutta uuden albumin materiaali ei ole kovin kaukana esimerkiksi kahden ensimmäisen levyn aikaisen Sinead O’Connorin sävellyksistä tai aihemaailmoista. Nyt Marlingia ympäröivät välillä hyvinkin voimakkaasti soivat sähkökitarat ja rummut. Se tuskin saa ketään huutelemaan Juudasta tälle ”indiefolkin” kansikuvatytölle.
Tällä kertaa Laura Marling halusi tehdä aikaisempaa enemmän itsensä näköisen levyn ja oli sovittanut kappaleet pitkälti valmiiksi ennen studioon menoa. Haastatteluissa neito on sanonut säveltäneensä albumin kappaleet kolmen kuukauden aikana. Kun levy vielä äänitettiin livenä kymmenessä päivässä ja jopa kappalejärjestyksessä, ei ole ihme, että lopputulos kuulostaa hyvin yhtenäiseltä.
Kaiken lisäksi Laura Marlingin taustayhtye soittaa komeasti, Ethan Johnsin hillitty tuotanto hivelee korvaa ja albumin kestokin on sopiva. Helppo tästä on pitää.
