20-vuotiaan Laura Marlingin toinen albumi I Speak Because I Can on kaikin puolin kelvokas näyte kyvyistä hallita folkin ja kainon popin nyanssit. Marlingin perinteikkään musiikin juuret ulottuvat Nick Drakeen ja Bob Dylaniin, mutta levyä rikastetaan modernilla äänikuvalla, joka lienee tuttu kaikille, joiden sielua likellä 2000-luvun laulaja-lauluntekijät ovat. Kitaranäppäilyt, retrot banjot, vienot rumpusoundit ja kauniit lauluharmoniat soivat tarpeen tullen rinta rinnan siloisten ja hillittyjen jousisovitusten kanssa. Vaikutelma on tyylikkään niukka ja tunnelmallisen ahdistunut, mutta yhtä kaikki joka huokausta myöten harkittu.
Marling varioi musiikkiaan kiitettävästi kautta 37-minuuttisen levyn. Varovaisena countryna paikoin päästelevää Rambling Mania seuraa kaunis Blackberry Stone, joka saisi tosin häilyä vielä karsitumpana, yksinomaan Marlingin vahvan äänen ja kitaran varaan laskettuna. Goodbye England (Covered in Snow) on puolestaan kappale, jossa piilee jopa pienimuotoista hittivalmiutta.
Marlingin suruisa folkmusiikki on pohjimmiltaan pientä, eikä se tarvitsisi ytimensä ympärille näinkään paljoa toppausta. Vähän rumempana, avuttomampana ja piestympänä Marling tulisi tykö piirun verran verevämmin.
