Levyarvio: Äärimmäisen kova luu lähes 40 vuoden jälkeenkin – Napalm Death ei osoita seestymisen merkkejä

Napalm Death
Throes Of Joy In The Jaws Of Defeatism
Century Media

En millään löydä syytä käyttää hassutteluväännöstä Facepalm Death. Napalm Death on yhä, liki 40 vuotta perustamisensa jälkeenkin kova luu. Äärimmäisen kova.

Grindcoresta kuolometalliin, hardcoreen, post-punkiin ja industrialiin ilmaisuaan venytellyt yhtye ei ainakaan levyllä näytä minkäänlaisia väsymisen tai seestymisen merkkejä. Olkoonkin, että yhtyeessä ei soita alkuperäisjäseniä, sen kokemat kilometrit kuuluvat vapautuneena monimuotoisuutena, jossa riffi murskaavat, blastaukset rullaavat ja voimalla ärjytyissä sanoissa on painoa. Sävyjä brutaalissa ilmaisussa on mukana esimerkillisesti: bändi liikahtaa biisien sisälläkin hämmästyttävän sulavasti tyylilajista toiseen menettämättä iskevyydestä piiruakaan.

Koko 2000-luvun hurjassa vireessä ollut yhtye myllyttää samoilla raiteilla kuin viimeisillä albumeillaan. Mättö on hurjaa, mutta vähänkin tarkemmassa tarkastelussa huomaa, että maisemat muuttuvat matkan varrella paljon. Äärimmäisen intensiivinen kiekko on sävykkyytensä ansiosta helposti sisäistettävissä eikä sen kuuntelu turruta yksiulotteisuudella. Kirurgisen tarkka vaan ei kliininen soitto alleviivaa mukaansatempaavan materiaalin vimmaisuutta.