NAPALM DEATH: The Code Is Red… Long Live The Code

Muistan kuin eilisen, kun kuulin Napalm Deathia ensimmäisen kerran. Pakkohan sellaiseen yhtyeeseen on tutustua, joka on jonkin metallilehden levyraadissa saanut kaikilta arvostelijoilta huonoimmat pisteet. Kun edesmenneen Mega Epe's -levykauppaketjun kaukalosta löytyi bändin debyyttialbumi Scum, oli kuuntelupisteeseen suorastaan rynnättävä ja kiilattava muut jonottajat. Sääliksi kävi henkilökuntaa, joka joutui tilaamaan ambulanssin naurusta tukehtumaisillaan olevalle toimittajalle.

Grind coren AC/DC koki aallonpohjan viime vuosikymmenen puolessa välissä, mutta tämän vuosituhannen puolella ryhmä on saanut taas uutta intoa tekemisiinsä. Periaatteessa Napalm Deathin ei tarvitse uusiutua, sillä se on ollut luomassa kokonaista tyylisuuntaa, mutta kyllä yhtyeen yhteentoista levyyn mahtuu klassikoiden vastapainoksi myös pohjanoteerauksia.

Ensi vuonna 25-vuotisjuhliaan viettävä ryhmä ei tarjoile mitään uutta, mutta kyllä hymy nousee väistämättä huulille Jello Biafran avatessa äänijänteitään Barney Greenwayn rinnalla The Great And The Good -biisissä. Parhaat Napalm Death-albumit ovat näemmä ne, joita tehdessä bändillä on ollut pilkettä silmäkulmassa, niin myös The Code Is Red.