Ei liene kaukaa haettua verrata Steve’n’Seagullsin bluegrass-hassuttelua Eläkeläisiin. Molemmat ovat yhden idean varaan rakennettuja virityksiä, jotka eivät lähtöpisteen jälkeen siitä muuksi muutu. Mutta siinä missä Eläkeläiset puurtaa röyhkeyden, hölmöyden ja alkoholismin rajamailla, on keskisuomalaisten ainoana keinona vain ahtaa sapluunaansa uutta coveria toisensa perään.
Nyt kolmannella albumilla huomaa, että Steve’n’Seagullsin ainoa motiivi levyttämiselle on ajankohtaisena pysyminen. Vaatii jo aikamoista neroutta saada tekohengitettyä sitä yhtä sovitusideaa näinkin pitkälle.
Grainsville hymähdyttää kerran siellä, toisen täällä. Kertaakaan se ei varsinaisesti tempaa mukaansa tai osoita erityistä kekseliäisyyttä. Radikaaleimmillaan levy on muuttaessaan Kissin I Was Made For Lovin’ Youn balladiksi. Se ei ole varsinainen silmänkääntötemppu. Jopa rytmisesti kaikenlaiset hulvattomuudet mahdollistava Panteran I’m Broken jää pelkäksi läpiluennaksi.
Ja viimeistään nyt alkaa ihmetyttämään bändin varovaisuus. Tällainen punaniskajodlaus kaipaisi törkeämpää asennetta ja selkeitä ylilyöntejä.
Toisaalta, idean alkuperäisen isän, Hayseed Dixien katalookin mittaan on vielä matkaa.
