The Breeders kuuluu niihin 1990-luvun vaihtoehtoikoneihin, joiden kuulumisia on jopa ollut ikävä. Riipaisevaa naivistisuutta väkivaltaiseen kitaramöyryyn lauluissaan koplaillut yhtye ei ollut trendisidonnaisin ysäriläinen. Kim Deal on aina ollut eri puusta kuin todellisuudesta vieraantuneemmat aseveljensä alternative-jumaltarustossa. Maanläheisellä tavalla karismaattinen Deal oli sukupolvessaan inhimillinen ilmestys pihalla olijoiden keskellä.
Nyt The Breeders palaa edustamansa rokkauskoulukunnan näkökulmasta hankalan suhdannesyklin keskellä. Melankolinen sähkökitarapöristely on samalla tapaa viesti ”vanhasta kunnon meiningistä” kuin jonkin bluesbändin jammailu oli Breeders-Nirvana-sukupolven valtakaudella. Cannonball-ajan rosoisen rautaiseen melupoppiin jo valmiiksi ihastunut kuulija saa varmasti tästä mielihyvän tuntemuksia. Uusien fanien löytyminen voi tehdä todella tiukkaa.
Tempoiltaan ja moodeiltaan jopa surumielinen All Nerve soi näyttönä Kim Dealin sitkeydestä ja uskollisuudesta omalle äänelleen. Nimikkolaulun avaussäkeet tuntuvat intiimiltä tunnustukselta: ”I wanna see you / Especially you / You don’t know how much I miss you”. Tällaisia me olemme edelleen, hieman vanhempina ja haikeampina. On mukava tavata sinut pitkästä aikaa.