Levyarvio: Brittiyhtye haikailee melankolista ajattomuutta – Tindersticks hengittää rockin lisäksi myös chansonia

Tindersticks
No Treasure But Hope
City Slang

Nottinghamista tuleva ja mannereurooppalaisestikin musiikkiaan värittävä Tindersticks jatkaa persoonallisen visionsa hiomista. No Treasure But Hopella yhtye ei halua edelleenkään tarrautua käsillä olevaan aikaan, vaan luottaa mieluummin melankolisten tunnelmien jousilla ja puhaltimillakin silattuun ajattomuuteen.

Herkän pianointron avaama For The Beauty pysäyttää kauneudellaan jo ennen kuin albumi ehtii kunnolla alkaa. Vilpittömän rakkauslaulun Pinky In The Daylightin välimerellinen vivahde juontuu osaksi siitä, että laulusolisti Stuart Staples asuu albumin kanteen ikuistetulla Ithacan saarella Kreikan länsirannikon edustalla. Selfieillä raportoitu maailmanmatkailu leimaa kiertävällä sävelkululla kierroksia lisäävää See My Girlsiä, minkä vastapainoksi astutaan maailman hitaimpaan Carouseliin. Tough Loven soul-vaikutteisen piilofunkin jälkeen No Treasure But Hope palaa pianosäesteisen nimiraitansa myötä alkupisteeseensä.

Osin Pariisissa äänitetty 12. studioalbumi No Treasure But Hope antaa osaselityksen Tindersticksin suosiolle Euroopan ranskalaisella kielialueella ja sille, että yhtye on tehnyt runsaasti soundtrackejä sikäläisiin elokuviin. Tindersticks hengittää rockin lisäksi myös chansonia.

Tindersticks esiintyy Suomessa Helsingin Savoy-teatterissa 9. helmikuuta.