Tindersticks on pysynyt piireissä mukana jo hämmästyttävän pitkään. Julkaisutahtiaan hillinnyt yhtye on kypsentänyt pihviään huolella ja panostanut aperitiiveihinsa. Yhtyeen yhdeksäs albumi Something Rain (2012) oli yllättäen sen uran paras.
Kaksikymmentäviisi vuotta kestänyttä levytyshistoriaa juhlistavaa The Waiting Roomia on tehty kiireettä ja sen huomaa: yhtyeen soundi on taas täysin omanlaisensa. Elokuvallinen, dramaattisesti orkestroitu kamarimusiikki lomittuu souliin, Velvet Underground -henkiseen pop-minimalismiin ja goottilaiseen fatalismiin hyvin brittiläisin ja painokkain maneerein. Hillittömän ja samalla hillityn slapbasson kuljettama Were We Once Lovers muistuttaa Blue Nilen hienoimmista hetkistä. Stuart Staplesin murahtelevan laulun kaiutukset ovat silkkaa dubia. Meksikolaisen Lhasa De Selan kanssa duetoitu Hey Lucinda on yksi upea luku lisää viinanhuuruisten, uhkaavasti eroottisten balladien joukkoon. Kappaleen lopun steeldrum-soolo huuhtoo viimeisetkin rippeet kurkusta alas. Myös jousi- ja torvisovitukset ovat kauttaaltaan murhaavia. Bluesisti säkenöivä ja sihisevä We Are Dreamers! kehittyy loppua kohden Staplesin ja Jehnny Bethin vainoharhaiseksi vuorohuuteluksi.
Tyylitajua ei voi ostaa, mutta onneksi The Waiting Roomin voi. Se on täydellistä musiikkia pimeisiin talviöihin.
