Useimmat tunnistettavan oman sointimaailman ja tyylin luoneet yhtyeet ja artistit ovat ainakin jossain määrin oman estetiikkansa vankeja. Varsinkin keski- tai jopa seniori-ikään urallaan yltäneet elävät hallitusta itsensä toistamisesta. Uskollisen kuulijakunnan ja pirtaansa kotiutuneen artistin yhteisluomuksena syntyy turvallinen ikiliikkuja ja turvareservaatti, jossa kaikki on periaatteessa aina hyvin, kunhan kevyt luova kipinä pysyy kytemässä. Nottinghamissa pari vuosikymmentä sitten perustettu Tindersticks on urallaan tällaisessa pisteessä.
Yhtyeen pääjehu Stuart Staples on tyylikkäästi orkestroidulla melankoliapopilla nakertanut Tindersticksille oman sopukan brittiläiselle indiekartalle. The Something Rain kätkee sisäänsä Staplesin ja yhtyeensä perushyveet. Oli tulkittava laulu sitten kuolleen ystävän muiston innoittama tai elokuvamusiikin suuntaan kallistunut, Tindersticks osaa aina rakentaa pitkiä tunnelmakaaria ja omia pienoismaailmojaan. Staplesin lauluissa on parhaimmillaan todella herkullinen lakonisuuden ja pidätellyn melodraaman välinen jännite. Raukeasti lepäävän pinnan alla kytee räjähdys, jota ei koskaan tule.
The Something Rainin taiten sommiteltua dramaturgiaa seuratessa on helppo ymmärtää, miksi yhtyeen musiikille on ollut kysyntää elokuvapuolella. Yhtä helppo on nähdä, miksi hienohelmaisella älykkötunnelmoinnilla on juututtu ikuisen kulttiyhtyeen asemaan.
