Levyarvio: Ei väkisin värkätty yhteistä – The Damned Thingsin levy ei kuulosta tekijöidensä historialta

The Damned Things
High Crimes
Nuclear Blast

Fall Out Boyn, Alkaline Trion, Every Time I Dien ja Anthraxin jäsenien yhtye kuulostaa paperilla kieltämättä siltä, että jonkun varpaita tullaan tallomaan, eikä asiaa helpota se, että superyhtyeillä tuntuu muutenkin olevan tavallisia bändejä suurempi riski epäonnistua. Sitä The Damned Things ei kuitenkaan tee, vaikka syyllistyykin osittain superbändien perisyntiin ”ihan kivan” musiikin tekemisessä.

Levyn pyöriessä soittimessa on helppo unohtaa yhtyeen alkuperiltään hajanainen kokoonpano. Superryhmän musiikki kun ei oikeastaan kuulosta yhdeltäkään jäseneltään, ja ehkä juuri siksi se toimii niin hyvin. Tyylillisesti albumi on lähellä vaihtoehtorockia ja -metallia, minkä lisäksi marilynmansonmaisia industrial-väreitäkin kuullaan.

Albumilta on julkaistu singleinä Cells ja Something Good, mutta näiden sijaan esimerkiksi Invincible ja Omen tarjoavat aivan eri tavalla tunnetta. Kahta viimeisenä mainittua kappaletta yhdistääkin niiden elämänilo.

High Crimes on hämmentävän hyvä sekoitus, jossa erilaisista lähtökohdista ei ole copypastemaisesti yritetty kyhäillä jotain muka yhteistä. Jos albumi olisi ollut alusta loppuun yhtä tasaisen tasokas, olisi se ansainnut yhden tähden enemmän.