Ei haaskata aikaa, vaan sanotaan suoraan. Arpan albumi on poikkeuksellisen kova esikoislevy. Kokkolan Ykspihlajan kasvatilla on kosketus ja ääni, jossa on jotakin omaa. Ehkä Aaro Airola on nuorena skeitatessaan törmäillyt ja saanut juuri sopivan tällin. Kenties luovuuteen yllyttänyt koti on lannoittanut hänen mielensä juuri parahultaisesti.
Asiat ovat pienestä kiinni. Jos ne olisivat menneet ihan vähän toisin, ehkä Arpan luomuhenkisesti folkahtava ja funky poppirokki olisi jäänyt ”ihan sympaattista” -kategoriaan. Hänen laulutyylissään ja biisinteko-otteessaan on kuitenkin jotain erityistä. Arpan äänessä on lämpöä, joka saa kuulijan nojaamaan kohti äänen lähdettä. Kerro lisää! Hänen teksteissään on aina joku nyrjähdys, joka sysää tutunoloiset sävelet, moodit ja tarina-asetelmat kiinnostavan puolelle.
Usein yksittäiset sanat ovat ratkaisuroolissa. Samojedilaista logiikkaa ja kiertoratoja kuhiseva levy on kielellisesti uteliaan hepun tekemä. Kun Arppa saa tunnelmoivaan ja lievästi haahuilevaan tekstimaailmaansa sekoitettua myös napakampaa otetta, hänestä tulee vielä kovempi luu.
Nuori lahjakkuus on kuitenkin oivaltanut jo tärkeimmän asian. Laulava lauluntekijä tarvitsee oikeat ihmiset ympärilleen. Persoonallisella näkemyksellä ei tee mitään, ellei se muutu soivaksi musiikiksi. Arppa on löytänyt unelmatiimin itselleen. Laavalamppuja on bändilevy ja kollektiivisen onnistumisen mahtavasoundinen lopputulos.
