Levyarvio: Maalaiselämän ihanuus härmäkantrin keinoin – Huojuva Lato muistelee vanhoja hyviä aikoja

Arvio julkaistu Soundissa /.
Kirjoittanut: Antti Marttinen.

Arvio

Huojuva Lato
Viimeiset vanhat hyvät päivät
Bluelight

Vaikka Huojuvan Ladon maailmankuva on pysynyt ennallaan – vanhojen aikojen pohdiskelu ja maalaishenkisyys –, uutuudesta on saatu hyvin kuulijaystävällinen menettämättä kuitenkaan tippaakaan persoonallisuudesta. Albumin yleisilme on ripeä ja soitto ja laulu kulkevat elävästi, pedal steel -taituri Ilkka Vartiainen tukee biisejä värikkäästi kaikkialla.

Heti menevät aloitusbiisit vievät kuulijan mukaan ja sama tahti jatkuu. Viisikymppislaulu Ajetaan viittäkymmentä käy pian ajankohtaiseksi myös laulun tehneelle Suonna Konoselle, Bertta on hauska tribuutti kissalle. Levyltä saisi useita radiohittejä.

Iloinen tunnelma muuttuu kalkkiviivoilla: Minna Kettusen laulu Rakkaustähti on jonkinlaista hippi-ideologiaa, jossa Kononen ja Vartiainen vuorottelevat tehokkaasti kitaroillaan. Se toimii erinomaisesti, vaikka on levyn pisin biisi. Päätöspala Vaaran laella pysyy isojen ajatusten parissa ja ylistää onnistuneesti maalaiselämää. Myös taustalaulut ovat komeita, niin kuin muuallakin missä niitä käytetään.

Albumi pitää yhtyeen yhä vankasti suomikantrin kärkikaartissa.