HUOJUVA LATO: Lähde länteen!

Arvio julkaistu Soundissa 8/2008.
Kirjoittanut: Antti Marttinen.

Huojuva Lato on tehnyt ep:itä ja nettimusiikia, mutta tämä on yhtyeen ensimmäinen pitkäsoitto. Bändi on valmis ihmetekoihin.

Arvio

HUOJUVA LATO
Lähde länteen!
Pilfink

Huojuva Lato on tehnyt ep:itä ja nettimusiikia, mutta tämä on yhtyeen ensimmäinen pitkäsoitto. Bändi on valmis ihmetekoihin.

Vaikka basisti Yrjö Vähäkallio ja rumpali Veli-Pekka Kinnunen hoitavat hommansa mallikkaasti ja laulaja-lauluntekijä Suonna Kononen on kelpo keulakuva, yhtyeen tähdeksi nousee steel-kitaristi Ilkka Vähäkallio, jonka käden jälkeä voi vain hämmästellä. Soitinta kuulee muutenkin suomalaisessa musiikissa liian harvoin, mutta Ilkan soitto on vielä laadukasta kautta linjan. Se ei kuitenkaan varasta showta, koska laulut ovat kiinnostavia sellaisinaan.

Jokainen biisi on erilainen kuin muut, Saattue Murmanskiin -kappaleen rock-rempseydestä Balladi Seilin saaresta -laulun juhavainiomaisuuteen. Kitarapainotteinen Hullu suomenhevonen nostaa onnistuneesti hattua Crazy Horselle ja nimikappale kulkee irkkuhenkisesti pilleineen päivineen. Nelikon lisäksi levyllä on käytetty vierailijoita onnistuneesti maustamassa jo sinänsä maukasta keitosta.

“Karjalasta kajahtaa” on mainoslause, joka on totuttu yhdistämään olueen, mutta yhtä hyvin se sopisi tähän yhtyeeseen. Levyyn kannattaa kaikkien juurimusiikin ystävien ehdottomasti tutustua.

Lisää luettavaa