Levyarvio: Miellyttävä ja verkkainen trippi stonerin ja Pink Floydin hengessä – Spacemothers on matkalla kadotukseen sivupolkujen kautta

Spacemothers
Matkalla kadotukseen
Omakustanne

Olen kuunteluharrastukseni mittaan havainnut, että yhtyeet ja artistit, joiden nimessä esiintyy sana ”space” ovat genrestä riippumatta tutustumisen arvoisia. Tamperelainen Spacemothers ei tee tässä poikkeusta. Jos levyn kannessa (tässä tapauksessa myös bändin logossa) on sen lisäksi pyramideja, levy ei voi olla huono.

Ennakkoon oletin Spacemothersin edustavan jotain Hawkwindin tyyppistä, suomenkielisten biisinnimien perusteella suomeksi laulettua spacerockia. Toisin kävi. Albumi sisältää verkkaista instrumentaalimusiikkia stonerin, krautrockin ja 70-luvun Pink Floydin välimaastosta. Ihmisääntäkin tosin kuullaan. Kitaristi Matti Rautiainen tulkitsee jylhän nimikappaleen vokaaliosuuden konstailematta. Punaisen Kuningattaren Periaate -yhtyeestä vieraileva laulaja Mokka Laitinen esittää Valotar-kappaleen vokaalit minulle tuntemattomalla kielellä. Astraalimiehellä Hexvesselin Kimmo Helenin trumpetti nostaa biisin tavanomaista korkeampiin sfääreihin.

Matkalla kadotukseen on miellyttävä mutta ei ikimuistoinen matka. Äänitys on vuodelta 2014, joten ehkä kehitystä omaperäisempään suuntaan on tapahtunut? Omakustanteeksi fyysinen albumi on gatefold-kansineen poikkeuksellisen näyttävä.