Kaikki muuttuu – paitsi Pelle Miljoona. Ja hyvä näin. Kun ihmisyyden sisällöt määrittyvät jatkuvasti uudelleen, tuntuu Pellen katsanto vakaimelta, johon muutoksen voi suhteuttaa. Punk-veteraanin iltahuudolle on yhä tilausta.
Tanssivalla tulella idealismia reunustaa nostalgia. 65-vuotias taiteilija summaa antaumuksellisesti sukupolvensa avainkokemuksia, kertaa isäsuhdettaan ja antautuu ”kultaisten vuosien” kuljetettavaksi. Takaumat ulottuvat musiikkiin saakka. Iskelmällisen folk rockin pinnalla häivähtää useita muistumia 1980-luvun Linnunlaulu-levyistä, joilla uusvanhan Rockersin rytmiryhmä tahditti Pelleä edellisen kerran.
Hopeoidun menneisyyden rinnalta hahmottuu myös pelkistetty ajankuva, joka konkretisoituu yleisen kulttuurivirran alle jäävissä ihmiskohtaloissa. Levyn yleismaailmallisen orientaation kiteyttää arabikevään raunioilta paennut siirtolainen, jonka tunnot Pelle vangitsee levyn rikkaimpaan teokseen, Sota-ajan rakkauteen. ”Ei helvetistä koskaan tule satumaa”, lisää kappale illuusiottoman varaumansa albumin perimmäiseen elämänuskoon.
Vaikka Pellen ilmaisu on herttaisen tunnusomaista, voittavat hänen lähtökohtansa puolelleen. Niin kulmikkaasti kuin osa sanomasta riimittyykin, soi se juuri siinä muodossa kuin Pelle haluaa. Tällainen rehellisyys on kallisarvoista epärehellisessä maailmassa.