Levyarvio: Pilke silmäkulmassa maailmanlopusta – Lahtelaisryhmä ristiretkellä protohevin maailmassa

Musta Risti
Musta Risti
Svart

Pimeys peittää kaiken, ruumiskasat hipovat taivaita, ilmestyskirjan ratsumiehet tulevat ja fuzz-kitarat surisevat taustalla infernaalisella volyymilla, mutta lunkilla groovella. Sellainen on lahtelaisyhtyeen uusi pitkäsoitto.

Musta Risti ammentaa lähteestä, josta raskaan rockin kantaisätkin aikanaan sikisivät. Proto-doomin, stonerin ja osin myös brittihevin uuden aallon yhdistelmä henkii Black Sabbathia sekä varhaista Motörheadia ja Iron Maidenia. Retrossa ja luomussa soinnissa on myös jotain manamanamaista.

Saatekirjeen mukaan levy ei anna armoa, mikä pitää sikäli paikkansa, että bändi tuuttaa alusta loppuun samalla intensiteetillä säröt täysillä. Biisien tempoissa ja fiiliksessä on vaihtelua doom-jumituksesta tiluttelulla maustettuun laukkaan, mutta muuten kokonaisuus on melko samasta puusta veistettyä, mikä saattaa puuduttaa.

Sanoituspuolella ollaan tosiaan maailmanlopun meiningeissä pilke enemmän tai vähemmän silmäkulmassa. Itseään ei toki kannata ottaa liian vakavasti, mutta välillä lyriikoissa ja oikeastaan koko bändin olemuksessa on jotain vähän turhankin koomista ja kornia. Taitoa porukasta kuitenkin löytyy, biiseissä on ideaa ja joukkoon mahtuu muutamia helmiäkin.