Pinkillä pilvellä nerokkaan kummallinen ja kummallisen nerokas Ursus Factory pitää ytimensä ennallaan, mutta tiukentaa otettaan menestyskonseptistaan. Lopputuloksena on levy, joka vuorotellen junttaa ja liikuttaa.
Ursus Factoryn voima piilee sen näennäisessä yksinkertaisuudessa. Perinteisen rakkausvuodatuksen lisäksi Pinkin pilven lyriikat koostuvat lähinnä metatason dadasta, jonka pohjalta löytyy kuitenkin hämmentävää ja poliittistakin viisautta. Sama ulottuu myös musiikkiin: ruttuisten riffien ja epävireisten laulumelodioiden alle ladotut ratkaisut
ovat yllättävänkin tarkkaan sommiteltuja. Viimeistään Aikansa kutaki ja Pakko mennä keskukseen osoittavat, että vain fiksut ja taidokkaat voivat tehdä jotain näinkin tyhmää ja yksinkertaista.
Aina ei kuitenkaan selviä pelkästään rokkia veivaamalla. Esimerkiksi Hei zombilla kuultavat rock-kliseet eivät toimi tiedostavina knoppeina, vaan jäävät kuluneen kierrätyksen tasolle. Kyse on kuitenkin pienistä kauneusvirheistä muuten hienossa kokonaisuudessa. Ursus Factory on jälleen tehnyt hienon kotimaisen rocklevyn, jonka reseptiä tullaan varmasti sekä ihmettelemään että jäljittelemään.
