Levyarvio: Stadioneilta studiokikkailuksi – Mumford & Sonsin Delta on ansioistaan huolimatta työläs kokonaisuus

Mumford & Sons
Delta
Universal

Stadionpuitteisen Wilder Mindin (2015) kautta world-musiikin maailmassa harhaillut Mumford & Sons on valmis palaamaan kotiin. Kotiinpaluiden sarjassa Delta ei ole ihan sieltä tavanomaisimmasta päästä: brittiyhtyeen neljännellä levyllä banjot ja agraariajan ihanteet kohtaavat electronican ja modernin studiotekniikan taiat. Paperilla konsepti on järjetön, mutta toteutettuna yllättävänkin toimiva.

Massiivisilla taustajoukoilla työstetty Delta on rönsyilevä, mutta kirkkaimmilla hetkillään upea levy. Harvoin on läheisen kuolema kohdattu yhtä koskettavasti kuin Beloved-sinkulla, ja harvoin on hillittyyn kuiskailuun ladattu yhtä paljon merkitystä kuin Womanilla. Ja se, että If I Sayllä on jopa kaksin kappalein Phil Collins -rumpufillejä, on pelkkää plussaa.

Deltalla on myös puutteensa. Reippaan tunnin mittaiseksi eepokseksi paisutettu levy on työläs kokonaisuus, eikä suinkaan hyödy pituudestaan. Mikäli tarpeettomat kappaleet – kuten umpitylsä October Skies ja yltiöimelä Forever – olisi suosiolla jätetty leikkauspöydälle, yltäisi Delta kiitettävään arvosanaan.