Brymirilla on sopassaan aimo nippu vaikutteita, ja siinä missä se toisaalta kuulostaa orkestroidun death metalin pioneereilta á la Septicflesh ja Shade Empire, saattaa se seuraavassa hetkessä karata taistelutantereelle perinteisen voimaheavyn tahdissa. Sen musiikki on vauhdikasta, mutta ei kuitenkaan sieltä monimutkaisimmasta päästä, joten yhtä lailla Dimmu Borgirin viimeisimmät edesottamukset käyvät hyvästä esimerkistä helsinkiläisyhtyeen säveltaiteeseen.
On puhtaasti makuasia, ovatko esimerkiksi peräkanaa soivat enkelikuoroin taivaankantta tavoitteleva Ride On, Spirit ja kaiken elävän tieltään tuhoava Sphere Of Halcyon jo liian eri puusta veistettyjä. Tämän myötä kieltämättä herää myös mielleyhtymä jo kuopattuun, melodisen metallin eri alalajeja surutta sekoittaneeseen Kiuas-bändiin.
Mutta mikä sitten on Brymirin oma ääni? Mielestäni se piilee aika ajoin päätään nostavissa, esimerkiksi And So We Agea kuljettavissa melodioissa. Monesti asioiden todellinen syvyys on detaljeissa, ja onkin pieni harmi, ettei edellisalbumin (Slayer Of Gods, 2016) huippuhetken The Rainin kaltaisia valopilkkuja ole tällä kertaa mahtunut mukaan.
