Levyarvio: Totuuksia nuoren naisen elämästä – Lily Allen jakaa häpeilemättömiä elämänohjeita

Arvio julkaistu Soundissa 7/2018.
Kirjoittanut: Karoliina Kantola.

Arvio

Lily Allen
No Shame
Parlophone

Lily Allen se osaa pukea lauseiksi nuoren naisen ajatuksia ja laukoa totuuksia tavalla, jota muut voivat sitten harjoitella peilin edessä. Häpeilemätön hän on myös uusimmalla albumillaan, kuten nimi No Shame lupaa.

Allenin neljäs albumi ilmestyy neljä vuotta edellisen jälkeen, ja näinä vuosina on ehtinyt tapahtua paljon, mistä mainittakoon avioero ja kuuluisuuden tuomat vaikeudet. Mutta nainen ja hänen musiikkinsa ovat yhä ennallaan.

Siitä kertoo jo aloitusraita Come On Then, jossa miesoletettu kuvittelee taas tuntevan minäkertojan paremmin kuin tämä itse. Kertosäkeen melodia on tarttuva muttei tylsä, kiitos laulajattaren metallisen sulosoundin.

Maininnan arvoisia ovat myös ”sitten, kun olemme vanhoja ja ryppyisiä” -veisu Pushing Up Daisies, itkua ja potkua sisältävä Lost My Mind sekä sanoiltaan ja säveleltään herkkä Three. Eiköhän jokunen kuuntelija löydä näistäkin tarinoista jotakin omaa.

Albumilla fiittaa kolme eri artistia, jotka tuovat mukanaan jotain omasta genrestään: Räppiä ja laukauksia kappaleessa Trigger Bang (Giggs), afrorytmejä ja mielenkohotusta laulussa Your Choice (Burna Boy) ja asennetta sekä naisasianaisia kappaleessa Waste (Lady Chan). Saisipa nähdä nämä leidit lavalla.

Kaiken kaikkiaan kelpo poppia, jossa on oma twist, Lily-twist se kaiketi on.

Lisää luettavaa