Aluksi kuunteluohje Stepan viidennelle sooloalbumille. Suosittelen kuuntelemaan levyä liikkeessä, tai ainakin itselleni levyn tuotannon hienoudet avautuivat vasta kävelylenkillä, en tiedä miksi. Tuotanto onkin levyn positiivisia puolia, taustat ovat pidättyneitä, mutta hienovaraisilla yksityiskohdilla koristeltuja, ja tukevat Stepan räppäämistä.
”Mul on aivojen tilalla vissiin aurinko” virkkoi Stepa jo vuonna 2010 kappaleessa Kaikki hyvin. Tuo aurinko lienee helottanut tuhannen samanlaisen voimalla Rakkaus ylivoimainen -albumia tehdessä, niin ylitsevuotavaa Stepan lumilapiolla annostelema toksinen positiivisuus on. Siinä missä menneiden aikojen Stepa oli rinnalla kulkeva, vertikaalista vertaistukea jakava hahmo, latelee artisti nykyään ”Jokainen päivä on lahja” -tyyppisiä epätosia latteuksia ylhäältä alaspäin.
Pilkahduksia absurdista Stepa-huumorista kuullaan myös tällä levyllä, mutta albumi kokonaisuutena on turhan vakavaa mailastapuristamista. On levyllä onnistumisiakin, singlebiisi Minä vs. minä tsemppailee sortumatta saarnaamiseen ja Gabrielin torven tausta on mestarillinen kaikkine yksityiskohtineen. Vaikka tuotanto toimii, puskevat tekstien lähes sietämättömät ongelmat niin vahvasti esiin, ettei levylle voi kahta tähteä enempää antaa.
