2000-luvun alussa suuremmasta nosteesta nauttinut laulaja-lauluntekijä Ed Harcourt yllättää julkaisemalla instrumentaalilevyn. Pianovetoinen Beyond The End on kuin score hiljaiseen draamaelokuvaan, jota ei ole koskaan tehty.
Miksi tällainen albumi? 42-vuotias britti on kertonut kaivanneensa vaihtelua. Kun kotiin saapui uusi piano, sillä tuli sävellettyä lähinnä instrumentaaleja.
Ratkaisu ei liene kaupallisesti kannattava, mutta taiteellisesti voidaan puhua mielekkäästä vedosta. Albumi soi kauniisti, tuntuvasti ja tasalaatuisesti.
Harcourtin käheähköä ääntä ei huomaa levyä kuunnellessa juuri kaipaavansa, sillä hauraissa pianomelodioissa riittää sopivasti polveilevuutta ja kekseliäisyyttä. Lisäksi toteutus on harkittu: jokainen Harcourtin sormistaan iskemä nuotti tuntuu kantavan jonkinlaista merkitystä. Tunnelmoinnin lisämausteina toimivat lähinnä sello ja viulu.
Koskettavimmin koskettimet kilkkaavat kappaleissa Diving Bell, Wolves Change Rivers ja Whiskey Held My Sleep To Ransom, joiden aikana ei voi tehdä muuta kuin sulkea silmät ja antaa sävelten viedä kauas pois.
Beyond The End tarjoaa mahdollisuuden pysähtyä ja hiljentyä 40 minuutiksi. Ja juuri siksi se on tarpeellinen albumi.
