Levyarvio: Viikinkihevin moninaiset kasvot – Enslaved keksii monta pyörää uudestaan

Enslaved
Utgard
Nuclear Blast

Jos olen koskaan sanonut suhteeni johonkin yhtyeeseen olevan ristiriitainen, olen varmasti tarkoittanut Enslavedia. Tämän jatkuvasti nahkansa luovan nuoruuteni innoittajan kohdalla ovat poikkeuksetta myös mielipiteeni muuttuneet. Jos joku levy oli mielestäni rimpuilevaa yliyrittämistä, seuraava olikin jo tyhjentävää neroutta. Ja myöhemmin juuri toisinpäin.

Enpä siis osaa oikein tästäkään levystä sanoa, tai ehkei ainakaan kannattaisi. Aika monta pyöräähän Enslaved on taas keksinyt, eikä yhtään niistä uudestaan. Kaikissa levyn kappaleissa on omat juttunsa, ja vaikka ne sinällään olisivat eheitä, mitään loogista jatkumoa ne eivät muodosta.

Ennakoivat höpinät King Crimsonista ja Bathorysta menevät oikeaan osoitteeseen ainoastaan Jettegrytassa, ja siinäkin kappaleen erillisinä osina. Muuten Enslaved on näistä esikuvista jo aika kaukana, ja miksei olisi? Sequencessa kaikuu Cynic, Homeboundissa Neurosis, Urjotunissa Killing Joke ja Distant Seasonsissa jokin jota Devin Townsendkin on kuunnellut. Moderni viikinkihevi on ollut monisyistä jo pitkään ja on sitä toden totta edelleen.

Jos itse huomaisin tehneeni 15 levyä 50:n levyn ideoilla, saattaisin jo alkaa kaipailla kustannustoimittajaa. Enslaved jatkaa valitsemallaan tiellä, ja hyvä niin. Jos ei boksin ulkopuolella, niin ainakin helvetisti isommassa boksissa kuin useimmat.