THE THE: London Town 1983-1993

Soul Mining (1983), Infected (1986), Mind Bomb (1989) ja Dusk (1993) – mustalla kankaalla verhottu neljän levyn laatikko todellista neroutta ja ilmaisun kiteytymää. Eiväthän nämä levyt ole asuneet minunkaan levysoittimessani viime aikoina, mutta kuulostavat pienen tauon jälkeen kutakuinkin virheettömiltä statementeilta jokainen. Joskus ne tuli kuitenkin kuunneltua suunnilleen puhki ja niin tekivät ilmeisesti monet muutkin popmusiikkinsa vakavasti ottaneet nuoret ihmiset. Muistaakseni Rumban asiantuntevat toimittajat jopa äänestivät Infected-levyn äärimmäisen tunteikkaan ja tarkkanäköisen Heartland-kappaleen ("This is the 51st state of the USA…") ilmestymisvuotensa parhaaksi biisiksi. Onkohan kappaleessa pianoa soittava Steve Hogarth muuten sama karju, joka laulaa nykyisin Marillionissa?

The The -diktaattori Matt Johnsonin älykkäässä ja hyvin pitkälle harkitussa popmusiikissa rytmillä ja rohkeilla instrumentaatioilla on aina ollut merkittävä rooli. Erityisen vahvasti rytmi käy melodian yli julistavalla Mind Bomb -albumilla. Johnsonilla on myös aina ollut ällistyttävä taito saada nimekkäät vieraat venymään parhaaseensa. Esimerkiksi Soul Miningin selkeimmän popkappaleen Uncertain Smilen selkäranka on Jools Hollandin piano ja Sinead O'Connorin ja Matt Johnsonin intensiivinen vuoropuhelu Mind Bomb -levyn Kingdom Of Rain -laulussa saa yhä aikaan tunnevyöryn, johon yleensä pystyvät vain parhaat elokuvat ja todellinen elämä. Eikä 1980-luvun lopussa yhtyeeseen liittynyt kitaristi Johnny Marr ole milloinkaan The Smiths -päivien jälkeen soittanut yhtä aistikkaasti kuin Mind Bomb – ja Dusk-levyillä.

Matt Johnson oli tämän kymmenvuotiskauden ajan yksi maailman parhaista sekä romanttisista että yhteiskunnallisista laulunkirjoittajista. Hänen hyvin kirjalliset tekstinsä olivat kitkeriä, mutta eivät katkeria. Ne olivat avoimen tunteellisia, vaan eivät siirappisia. Ne kävivät aina suoraan asiaan, ja sitä Johnsonilla todellakin oli. Onneksi hän myös osasi jäsentää sanottavansa selkeiksi teemoiksi: Soul Mining pohtii tyypillisiä nuoren miehen ontologisia ongelmia, Infected kommentoi Britannian moraalista ja sosiaalista rappiota Thatcherin hirmuhallinnon aikana, Mind Bomb hyökkää kaikenlaista uskonnollista fanatismia vastaan ja Dusk tarkastelee rakkauden olemusta monelta eri kantilta.

Kun neljän levyn matka päättyy pohjavireeltään toiveikkaan Lonely Planetin "The world's too big and life's too short/to be alone" -säkeisiin, on kuuntelijan olo suorastaan nääntynyt. Jos maailmassa olisi enemmän näin vaikuttavaa popmusiikkia, olisi turha lukea kirjoja.