LOOPTROOP: The Struggle Continues

Ruotsissa tehdään paljon hip hoppia. Mikä mahtaa olla Västeråsissa 1992 perustetun Looptroopin status kotikentällä? Ainakin ryhmää yritetään kovasti painaa kansainvälisesti läpi. Onkohan pääsyy riimien englanninkielisyys, monet kilpailijathan räpäyttävät svenskaksi?

Erittäin ammattimaista jälkeä sekä tanssi- että kuuntelumielessä tekevä Looptroop kärsii albumillaan samasta ongelmasta kuin kaikki muutkin amerikaksi hip hopin alkuperämaan ulkopuolella rappaavat. Samalla kun homma "täyttää" kaikki lajin kriteerit, se sulautuu joukkoon. Siitä erotutaan omaperäisyydellä. Ei jonkinmoisen ruotsalaisen identiteetin esittäminen olisi pahitteeksi.

Looptroopin sydän on kyllä oikeassa paikassa: ei tässä väkivaltaa mainosteta. Suurkaupungin armottomuuden loputon toistelu ja rakkauden peräänkuuluttaminen vain kuulostaa niin kovin tutulta. Aiheissa ei ole vikaa, mutta lähestymistapaan kaipaan tuoreempaa vinkkeliä automaattisesta fraseerauksesta ja äänenpainoista puhumattakaan. Minua on jo pitkään ärsyttänyt räpissä se, että pääsääntöisesti elämään reagoidaan vain parilla kolmella eri tunnetilalla. Todellisuus on paljon laajempi eikä paletin kaventaminen ole kenenkään etu. Originaali riimi – kuten afrikkalaisen koran sävyttämän Fly Awayn "I'm sorry for all I'm sorrys that came too late" – tarttuu heti korvaan.

Parhaat vedot tasapaksussa The Struggle Continuesissa tarjoaa Bo Kasper -taustasta poikkeavuutta saava nimiraita; hypnoottisesta jousisamplesta ja viileästä jazz-kitarasoolosta hyötyvä Looking For Love; reggaemaattisesti imevä Musical Stampede ja haikealla akustisella kitarariffillä keinuva Who Want It, jossa joku raivopäinen finne igen karjaisee voi vittu!