LOU REED: Ecstasy

Lou Reed tekee sen taas. Joko vanhalla rutiinilla tai itsestään uutta voimaa löytäen. Aivan sama. Neljä vuotta Set The Twilight Reelingin jälkeen ilmestyvä Ecstasy on joka tapauksessa jälleen kerran käsittämättömän kovatasoinen albumi. Vanhan koulukunnan edustajana Lou Reed lukeutuu Bob Dylanin, Neil Youngin ja Van Morrisonin rinnalla rockin luotettavimpiin tavaramerkkeihin. Nimi, joka näyttää toistuvasti takaavan laadun ja määrittelee melko pitkälle valmiiksi myös sisällön. Lou Reed on yhä rockin paras Lou Reed.
Ecstasy on neljinetoista raitoineen maksimaalisen pitkä levy, jolla Reed, kakkoskitaristi Mike Rathke, luottobasisti Fernando Saunders ja rumpali Tony Smith keittävät kokoon niin alkuvoimaisen ekstaattista rock'n'rollia, että suun kautta nautittavalle kaimalle ei ole mitään käyttöä. Paranoia Key Of E avaa pelin Rolling Stonesin sukuisella riffailulla Lou Reedin kuvaillessa makuuhuonettaan naispuoliseksi eläintarhaksi. Mystic Childin kitaranrevintä tuntuu sisuskaluissa saakka ja Fernando Saunders antaa bassonsa laulaa. Madiin sovittuu annos jazzahtavaa brassia ja itse Ecstasy rytmittyy espanjalais-latinalaisin sävyin. Modern Dancellä New Yorkin kasvatiksi ja rakastajaksi tiedetty Reed heittäytyy satusedäksi epäillessään, että häntä ei ole luotu kaupunkielämää varten. Tatters ja Turning Time Around sijoittuvat Ecstasyn rauhallisimpina tuokioina kiihkeätempoisen Future Farmers Of American molemmin puolin.
Kovaa ja hitaasti tanssittava Rock Minuet on perverssin jazzahtavana valssina ja tappavine kitarasoundeineen Ecstasyn ensimmäinen "kummallisuus". Albumin varsinainen hämmentäjä on kuitenkin 18-minuuttinen Like A Possum, jolla Reed sallii Velvet Undergroundin vanhan kaaosteorian nostaa päätään. Like A Possum on äärimmäisen kovaääninen ultramagnum opus, jonka läpi kestettyään on taipuvainen uskomaan järkäleen keskeiseksi sanomaksi "My mind is a mess". Kitarat raastavat tiensä ulos kaiuttimista ja yrittävät repiä kuulijan kappaleiksi kuin kuukauden syömättä ollut piraijaparvi. Lou Reed tuntuu haluavan nokittaa Neil Youngin sonickitaroinnin kuin piruuttaan lukemattomiin potensseihin.
Ecstasy on upeiden biisien ja raivokkaiden ja soundeiltaan ihastuttavan törkyisten kitaroiden orgiaa, jonka kuin kesken kaiken häivytettynä päätepisteenä soi kaikilla mahdollisilla mittareilla arvioiden loistava Big Sky.