LOU REED: Animal Serenade

Käsi ylös, jos olet oikeasti nauttinut Lou Reedin tuoreehkoista The Raven -ja Ecstasy-levyistä. Itse olen kokenut ne lähinnä luotaantyöntäviksi teoksiksi, joiden kuunteleminen on ollut yhtä houkuttelevaa kuin katsaus maamme mieshiihdon tilaan päättyneellä kaudella. Tässä valossa live-tupla Animal Serenade on suorastaan hämmästyttävän vetovoimaista tavaraa. Vielä oudommaksi tilanteen tekee se, ettei Lou-setä ole tapojensa mukaisesti valinnut settiin niitä kappaleita, joita yleisö mieluiten kuulisi. Listalta puuttuvat niin Walk On The Wild Side, Satellite Of Love kuin Perfect Day.

Pienenä kädenojennuksena ohjelmistoon on otettu lukuisia Velvet Underground-originaaleja. Ja miten hienoja versioita ne ovatkaan! Ei ole lainkaan liioiteltua sanoa, että näin laadukkaita VU-klassikkojen uusiokäsittelyitä ei aiemmin ole levylle asti saatettu. Siinä missä Sunday Morning on sovitukseltaan varsin perinteinen, on alun perin Nicon tulkitsema All Tomorrow's Parties lyöty sirpaleiksi ja koottu täysin uudelleen. Onneksi joku jaksaa sorvata omia vanhoja standardejaan näinkin radikaaliin muotoon – varsinkin kun ottaa huomioon kuinka paljon hallaa puiseva-ääninen Nico teki VU:n muilta osin hienolle debyyttilevylle. Varhaisesta soolotuotannosta on pakko nostaa esille yksi kappale. Pysäyttävän Berlin-levyn (1973) yksi kohokohdista, Men Of Good Fortune, jaksaa koskettaa vuodesta toiseen, eikä tämä luenta ole poikkeus.

Lou Reed on livetilanteessa erittäin arvaamaton, kuten kaikki Ruisrockin sateessa neljä vuotta sitten kastuneet muistavat. Tuolloin Reed oli ilmeisen pahalla tuulella, eikä paljoa puhellut, mutta Animal Serenade on täynnä miehen sarkasmin sävyttämiä välispiikkejä. Kun Lou levyn alussa julistaa paksulla New Yorkin aksentilla "We don't have any tapes on stage, we don't have any loops on stage – every fuckin' note you hear is US", ei vastaan ole paljoa sanottavaa.