MAIJA VILKKUMAA: Se ei olekaan niin

MAIJA VILKKUMAA
Se ei olekaan niin
Evidence

Maija Vilkkumaan Ei (2003) oli kaikkien odotukset ylittänyt kaupallinen menestys ja sen lisäksi myös erinomainen rocklevy. Tarharyhmän kasvatista oli kehittynyt vakavasti otettava laulaja-lauluntekijä ja ainakin melkein kokonaan aikuinen nainen. Ein saavutuksia ei ole helppo toistaa ja äkkiä arvioiden Se ei olekaan niin siihen tuskin pystyy.

Se ei olekaan niin -albumin synnyttämä ensivaikutelma on yllättävän raskas. Jo avausraita Kesä käynnistyy lähes shokeeraavasti runnovana. Suloinen kesä ei ole kaikkein parhaimmassa sopusoinnussa biisin painavan beatin kanssa. Maija Vilkkumaan laulullinen vimmaisuus vain korostuu jyrääväkertosäkeisellä ja hard rockista vinkukitarointia viljelevällä biisillä Auta mua. Sapettaminen on ymmärrettävää kun "idiootit neuvoo mua". Levyn nimikappale vetää hieman henkeä ja ottaa uhmakkaanakin takaisin aikaisempia kovia kantoja.

Niin kuin muutkin lanseeraa Deep Purplen sukuista riffiä, mutta Mä haluan -biisillä bändi pitää taukoa kaasu pohjassa luukuttamisesta. Albumin ensimmäistä todellista suvantokohtaa saadaan odottaa yli puolivälin. Itsesyytöksiä tutkaileva Katu korostaa Maija Vilkkumaan taitoa puristaa arkisesta puhekielestä puhuttelevaa lyriikkaa. Kun ei ole paikkaa minne mennä, niin katu on hellä ja se jatkuu niin kauan kuin kävelee.

Liian kauan sykkii nykydiskoa ja Yksi vie retroisen kitaroinnin lähelle äyräitä. Virkistävämmin helähtelevän kitaran värittämä Ainakin puolet alleviivaa Maija Vilkkumaan lauluista välittyvien tunteiden pakahduttavuutta. Oli kyseessä rakkaus, viha, suru tai ikävä. Albumin kauniisti päättävä Puisto puhuu lohduttaa ja valaa uskoa tulevaisuuteen.

Se ei olekaan niin -albumilla Maija Vilkkumaan ääni tuntuu sitten Ein jossain määrin raaistuneen ja käheytyneen. Lauluosuudet ovat toistuvasti kuin temper tantrumin kynnyksellä ja fraseerauksessa on hetkittäin ivalliselta tuntuvaa vivahdetta. Aivan kuin iltapäivälehtijulkisuus olisi tehnyt Vilkkumaasta lauluntekijänä ja tulkitsijana entistäkin ärhäkämmän.

Kun taustabändinsä soittaa väellä ja voimalla jokseenkin 70- ja 80-lukulaisesti, niin Se ei olekaan niin kasvaa kohtuullisen ankaraksi jytälevyksi.